Enduro piikkirenkaat
enduro on saanut viime aikoina paljon positiivista julkisuutta. Kahtena peräkkäisenä vuotena, vuosina 2015 ja 2016, enduron E1-luokan maailmanmestaruuden on voittanut suomalainen kilpailija. Nämä uskomattomat suoritukset ajoi Eero Remes Tm racing -merkkisellä pyörällään, ja maailmanmestaruuden voittaminen ei ollut mikään ihme, sillä voiton eteen oli tehty paljon töitä harjoituksissa. Eero aloitti moottoripyöräuransa ajamalla motocrossia, mutta vaihtoi lajin myöhemmin enduroon, ja selkeästi vaihto kannatti. Vuonna 2015 myös pronssi lähti MM-kisoista suomalaisen mukaan. Matti Seistolalle tämä oli jo neljäs MM-pronssi endurossa. Vuoden 2015 pronssisaavutuksena jälkeen Seistola päätti lopettaa kilpauransa moottoriurheilussa, ja vaihtaa lapsuudessa harrastuksena alkaneen ammatin toiseen, moottoriurheilu-uran päätyttyä neljään pronssimitaliin. Enduron maailmanmestaruuskisat ovat lajin korkein kilpailutaso ja tärkein yksittäinen kilpatapahtuma.
Tulevaisuuden endurokisoissa ajetaan sähköpyörillä
Sähköpyörät ovat viimeisin kuuma aihe endurossa. Seuraavan kymmenen vuoden aikana lajiin kohdistuvien muutosten uumoillaan sisältävän suurimman osan kisapyöristä muuttuvan sähköisiksi. Tätä mieltä ovat tunnettu endurokilpailija Fabien Barel selä Joe Lawwill, maastopyörämarkkinoija. Enduron tulevaisuudessa nähdään myös enemmän naiskipailijoita lajin tullessa tunnetummaksi ja saadessa enemmän julkisuutta. Naisille on ollut oma maailmanmestaruuskilpailunsa lajissa jo vuodesta 2010 lähtien, joka kertoo lajin suosion noususta myös naisten keskuudessa. Enduron maailmanmestaruusajot on suosittu tapahtuma, johon osallistuu yhä enemmän ja enemmän katsojia joka vuosi. Myös perheen kanssa endurokisoihin katsojaksi lähteminen voi olla jännittävää tekemistä erityisesti perheen pienimmille. Pienet lapset eivät usein jaksa kulkea pitkiä matkoja kävellen, ja siksi kannattaa varautua matkaan sopivin varustein. Erimerkiksi seisomalauta helpottaa kulkemista lasten kanssa, kun lasten jaksamisesta kävelyn suhteen ei tarvitse huolehtia. Enduro on myös nuorten keskuudessa suosittu harrastus. Nuorille harrastajille matkustaminen MM-kisoihin katsojaksi on jännittävä ja inspiroiva matka, joka voi antaa paljon puhtia ja innostusta omaankin harrastukseen. Nuorille järjestetään myös omia MM-kisoja.
Endurokoulu antaa ammattiopastusta kaikenikäisille
Moottoripyöriin liittyvät harrastukset vetävät myös nuoria puoleensa. Ammatikseen enduroa suunnitelevien kannattaa harkita osallistumista endurokouluun. Mäntsälän Moottorikerhon ylläpitämä koulu perustettiin kymmenen vuotta sitten, ja on siitä lähtien opettanut lajia niin pojille kuin tytöillekin. Koulussa ikähaarukka vaihtelee viiden ja 15 vuoden välillä, joten vanhemmatkin lajista kiinnostuneet nuoret pääsevät turvallisesti tutustumaan lajiin koulussa. Koulu perustaja Jukka Pahkamäki kertoo perustaneensa koulun lajin jatkuvuuden turvaamiseksi sekä johdattaakseen nuoret haasteellisen lajin pariin. Usein myös lasten vanhemmat kiinnostuvat lajista nähdessään lapsensa harrastamassa, ja näin monissa perheissä lopulta kaikki päätyvät harrastamaan enduroa. Harjoittelukausi käsittää lähinnä kesän, sillä talvella lumessa ajaminen on pienillä pyörillä lähes mahdotonta. Useat lajin harrastajat lähtevätkin harjoittelemaan lomien ajaksi toiseen maahan, kuten esimerkiksi Espanjaan, joka on suosittu harjoittelupaikka muidenkin moottoripyörälajien harrastajien keskuudessa vaihtelevan maaston vuoksi. Toisessa maassa harjoittelemalla harrastaja myös oppii ajamaan Suomen oloista poikkeavassa maastossa ja ilmastossa. Oikeanlaisen moottoripyörän valitseminen on aloitteleville harrastajille tärkeää, sillä esimerkiksi vääränkokoisella pyörällä ajaminen voi olla vaikeaa tai vaarallista. Tekniikan maailman suositukset nuorelle moottoripyörän hankkijalle löydät täältä.
Endurosafari
Endurossa kuljettajat yrittävät selvitä mitä erilaisimmissa maastoissa tiukan minuuttiaikataulun mukaan. Kilpailijalle kertyy sakkominuutteja, jos hän myöhästyy aikatarkastusasemalta. Paremmuus ratkaistaan reitin varrella olevien erikoiskokeiden aikojen mukaan. Kesällä endurosafarista voi nauttia Lapissa, jonne pääsee moottoripyörän selässä ihailemaan yöttömän yön aurinkoa. Lappiin mennään usein hiihtämään ja sen kesäinen viehätys jää siksi usein kokematta. Enduron harrastajilla on mahdollisuus lähteä valvotulle sekä ohjatulle muutaman yön safarille. Yöaikaan ajetaan Lapin uniikeissa maisemissa tuntureilla ja soilla. Osallistujat jaetaan yleensä ryhmiin omien taitojensa mukaan. Nämä ryhmät ovat pieniä. Yön aikana pysähdytään taukopaikoille, jossa voidaan myös tavata muita safariin osallistujia. Usein osallistujat palaavat aina uudelleen ja uudelleen ajamaan Lapin yöttömään yöhön.
Endurosafari kaukaisiin maihin
Joskus kaukaisemmat maat alkavat kuitenkin kiinnostaa. Silloin on aika pakata matkalaukku ja etsiä kotimaata kauempana sijaitsevia kohteita. Endurosafareita järjestetään useassa eri maassa, ja siten myös Karjala ja Aasia ovat kiinnostavia kohteita. Eri matkanjärjestäjien sivuilta kannattaa
katsoa, millaisia endurosafareita on tarjolla ja mitä kaikkea niiden hintaan kuuluu. Karjalaan on mahdollisuus tehdä endurosafari. Siellä on myös mahdollisuus järjestettyyn ajo-opetukseen vaihtelevissa ajo-olosuhteissa. Tätä moottoripyörien luotettavuusajoa on mahdollisuus testata myös muun muassa Afrikassa, Amerikassa, Oseaniassa ja Aasian maissa. Moottoripyörämatkat Japaniin ajetaan Kazakstanin kautta. Matka Mongolian karuille ja kesyttämättömille aroille on unohtumaton elämys. Yhdeksän päivän ajokierroksen aikana ehtii jo näkemään paljon. Nähdyiksi tulevat sekä Gobin laulavat dyynit että Ongi, joka on historiallinen buddhalaiskeskus. Hintaan kuuluu muun muassa sekä suomalainen että paikallinen matkanjohtaja. Majoittuminen tapahtuu hyvässä hotellissa Ulan Batorissa. Jurtissa päästään kuitenkin majoittumaan myös paikallisten tavalla. Bhutan sijaitsee erillään muista, eikä sen vuoksi ole kovinkaan tunnettu. Matka tähän kaukaiseen maahan oman mieliharrastuksen parissa on monelle unelmien täyttymys. Kauniit vuoret ja vehreä maaseutu odottavat matkailijaa tässä kaukaisessa maassa.
Kimi Räikkösellä on oma motocross-rata
Kimi Räikkönen rakensi oman motocross-radan. Siitä on kohuttu Suomen lisäksi paljon jopa muualla maailmalla. Espanjassa ja Italiassa asti on ihmetelty, että onko Kimi Räikkösen Kirkkonummelle rakentama motocross-rata luvallinen. Maanomistajahan ei tarvitse erityistä lupaa puiden kaatamiseen tai maansiirtoon. Ajamisesta aiheutuva melu voikin sitten jo olla asia erikseen. Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunnan mukaan luvat ovat kunnossa. Virkistyskäyttöön rakennetut radat eivät tarvitse erillistä ympäristölupaa. Naapureita tämä formulatähden rakentama rata ainakin tuntuu häiritsevän. Alueen kesämökkeilijät ja vakituiset asukkaat ovat ärsyyntyneet melusta, jota aiheutuu radalla ajettaessa. Räikkösen innostus motocrossiin juontaa juurensa kauas, sillä hän ajoi motocrossia ennen siirtymistään karting-radoille. Räikkönen aloitti Formula 1 -uransa vuonna 2001 sveitsiläisellä Sauberilla. Hän on taitava ajaja, joka voitti Formula1 -maailmanmestaruuden vuonna 2007. Maailmalla ei pidetä niin erikoisena, jos joku julkisuuden henkilö tai entinen kilpa-ajaja haluaa tehdä ralli- tai motocross-radan omille mailleen. Turusta löytyy jopa maan alle rakennettu motocross-rata. Se on Turun Seudun Moottoriurheilijoiden entiseen jätevedenpuhdistamoon rakentama rata. Tämä kiviluolaan rakennettu rata on tehty täysin talkoovoimin.
Enduro moottoripyörä
Suomessakin osataan, sillä Eero Remes voitti enduron maailmanmestaruuden Ranskan Cahorsissa. Voittamalla kauden viimeistä edellisen osakilpailun, hän sai jo toisen peräkkäisen MM-voittonsa. Remes edustaa Tuusulan moottorikerhoa, jonka jäsenenä on ollut muitakin enduron maailmanmestaria. Hän on hallinnut tätä kautta voittamalla peräti 12 kaikista 15 E1- luokan osakilpailuista. Britannian Nathan Watson oli tässä osakilpailuissa Remeksen ainoa uhkaaja. Osakilpailuissa hänellä oli menopelinään TM racing -merkkinen moottoripyörä. Italialainen TM Racing SpA valmistaa laadukkaita, juuri enduroon ja motocrossiin tarkoitettuja moottoripyöriä. Eero Remes on kokenut motocross- ja endurokuljettaja, joka aloitti uransa jo aikaisin. Vuonna 2008 hän vaihtoi motocrossin ajamisesta enduroon.
Enduro moottoripyörän hankinta
Varsinkin ensimmäistä Enduro moottoripyörää hankittaessa kannattaa olla kuulolla ja kysellä vähän paikallisen moottoripyöräkerhon jäseniltä heidän mielipiteitään. Jos vielä ei ole
suosikkimerkkiä, kannattaa testata eri merkkejä. Tämä on paras tapa löytää se itselle sopivin moottoripyörä. Paras tapa välttyä hankaluuksilta, on ottaa selvää minkä merkin varaosia lähialueellasi myydään. Enduro moottoripyörä on jousituksiltaan pehmeämpi kuin tavallinen katupyörä, koska se on suunniteltu vaikeampaan maastoon. Tavallinen Enduropyörä ei sovellu pitkään matka-ajoon, koska sen huoltovälit ovat lyhyet. Katuenduro on monikäyttöisempi ja soveltuu hyvin myös kilpakäyttöön. Kannattaa miettiä tarkkaan mitä enduropyörältään hakee ja mitkä ominaisuudet ovat itselle tärkeimpiä. Enduropyöriä ja varusteita löytyy hyväkuntoisena myös netistä. Kun hankit kengät netistä, säästät rahaa moneen muuhun juttuun. Vauhdin kannalta ei moottorin koko ole se ratkaiseva tekijä, vaan kuljettajan taidot. Enduromaastoissa pääsee lujaa millä tahansa pyörällä. 125-kuutioisesta pyörästä ei löydy samoja tehoja kuin suuremmista, joten sen kanssa pärjää aggressiivisella ajotyylillä. Nelitahtinen pyörä on oikea valinta, jos ajat paljon myös maantieajoa. Siinä on matalampi polttoaineenkulutus ja viritysaste.
Enduro ei ole vain miesten laji
Enduro ja muut vauhtilajit eivät ole vain miehille soveltuvia harrastuksia. enduro sopii myös naisille ja heille järjestetäänkin omia kursseja, joissa tarkoituksena on tehdä tätä miehille miellettyä lajia tutuksi myöskin naisille. Naisia on saatu houkuteltua aina enemmän ja enemmän tähän lajiin mukaan. Tämä on helposti laji, joka vie mennessään. Tällä hetkellä Suomessa on muutama säännöllisesti kisoja kiertävä naiskuljettaja. Vuonna 2011 Suomen naiset saivat joukkuehopeaa maailmanmestaruuskisoissa. Laji soveltuu iästä ja sukupuolesta riippumatta kaikille. Enduro on myös monipuolinen ja tehokas kuntoilumuoto. Tässä harrastuksessa tarvitaan tasapuolisesti sekä mieltä että kehoa. Vasta-alkajiakin kehotetaan rohkeasti lähtemään mukaan testaamaan lajia. Kaikille on tarjolla henkilökohtaista opetusta, joten mukaan lähtemisen ei pitäisi olla kiinni ajokokemuksesta. Tämä harrastus saa adrenaliinit virtaamaan ja mielen virkistymään. Endurosafareita järjestetään myös naisille. Näissä tavoitteena on, että kukin saa edetä omaa tahtiaan. Henkilökohtaista opetusta on myöskin tarjolla. Tästä saisi myöskin mukavan elämyslahjan endurosta kiinnostuneelle ystävälle tai tutulle. Enduroradalla saa järjestettyä vaikkapa hauskat ja todella erilaiset polttarit.







