Vain mestaruus kelpaa Pohjoselle
07.10.2010 Nuorten SM-sarjaa johtava Lauri Pohjonen, 20, starttaa hyvillä mielin sarjan toiseen ja viimeiseen osakilpailuun. Aikuisten SM2504t-luokassa neljänneksi tällä kaudella ajanut Husqvarna-kuski haluaa kirkastaa viime vuoden kolmannen sijan Suomen mestaruuteen.
- Remes kisan kuitenkin voittaa, mutta onhan se hienoa kun pääsee lähtemään samalla minuutilla Eeron kanssa, Pohjonen kertoo. Sillä, että nuorten SM:n pisteissä toisena oleva Tuusulan Moottorikerhon Tuomo Karsisto ja kolmonen Johannes Salminen (J-SMK) starttaavat heti Pohjosen perään, ei ole hänelle merkitystä.
- Hyvillä mielin lähden kisaan ja reitti on kuulemma viimeisen päälle hyvä. En edes tiennyt, että ajamme nyt Karsistolle tutuissa maastoissa, mutta kaksi ajettavaa kierrosta tasaa tilannetta mahdollista kotikenttäetua ajatellen.
Pohjonen kertoo pitävänsä enemmän ns. uuden tyyppisistä endurokilpailuista, sellaisista kuin Kiteen ja Lahden SM-kisat olivat. Peltopätkät ovat Kuhmoisten Moottorikerhoa edustavan kuljettajan mieleen enemmän kuin kivikot, joita Pornaisissa on luvassa. Maastosiirtymät ovat kuitenkin Pohjosen mieleen ja niiden kuuluu hänen mielestään olla haastavassa maastossa.
-Ensi vuoden tavoite on päästä mitaleille, luokasta ei kyllä ole vielä varmuutta, kertoo syyskuun lopulla 20 vuotta täyttänyt Pohjonen kertoo.
|